
Atooppinen ekseema - merkki ihon suojakerroksen puuttumisesta
Noin joka viides lapsi saa atooppisen ekseeman, joka useimmiten katoaa iän myötä. Vuonna 2006 tutkijat tekivät läpimurron atooppisen ekseeman tutkimuksessa. Edelleen on kuitenkin paljon selvitettävää siinä, miksi joillakin ihmisillä on herkkä iho.
“Herkkä iho” on laaja ilmaisu. Kuulumme ihmisiin, joiden tulee kiinnittää erityistä huomiota käsihygienia- ja muun ihon puhdistustuotteiden valintaan. ”Herkkyydellä” tarkoitetaan usein kuivaa tai rohtunutta ihoa. Meillä saattaa olla myös kutiavaa, punaista ihottumaa, josta on vaivaa ja vaikuttaa arkeen. Saatamme tehdä hoitotyötä, joka voi hankaloittaa asiaa, mutta ihottuma voi vaikuttaa myös vapaa-aikaan ja muuhun työhön.
Taiveihottuma ja atopiaryhmät
On tiedetty pitkään, että jotkut ihmiset kestävät vettä ja saippuaa muita heikommin. Usein iho-ongelmista kärsivillä on ollut lapsena taiveihottumaa. Heillä on myös saattanut olla muita ns. “atopiaryhmän” sairauksia, kuten astmaa, heinänuhaa tai eläinallergiaa. Suomen pitkä talvi ja “kostean työn” kuormitus esim. sairaanhoitotyössä, sekä joillakin teollisuuden aloilla asettaa kovia vaatimuksia.
Yhteys löydettiin vasta äskettäin
Vuonna 2006 tutkijoille selvisi, miksi tällä ryhmällä oli taipumusta kuivaan ihoon ja ärsyttävään ihottumaan, joka aiheutui kuivasta säästä sekä veden, saippuan tai puhdistusaineen liikakäytöstä. Tämän jälkeen löydettiin yhteys näiden vaivojen ja ihon suojaamiskyvyn heikentymisen välillä. Yhteyden jäljille päästiin tutkimalla harvinaisempaa sairautta, kalansuomutautia eli iktyoosia, jota esiintyy noin yhdellä henkilöllä neljästäsadasta. Ilmeni, että tästä sairaudesta kärsiviltä henkilöiltä puuttui molemmat geeniperimät, jotka ohjaavat tärkeän valkuaisen, filaggriinin, normaalia ihon toimintaa.
Myöhemmin osoitettiin, että atopiaryhmän määritelmän henkilöiltä puuttui puolet filaggriinituotannon geeniperimästä. Maailmalla eri väestöryhmissä on osoitettu, että eri filaggriinigeenin vikamuunnokset aiheuttavat ihon heikentynyttä suojaamiskykyä.
Tietämys lisääntyy
Tieto ihon puuttuvasta suojakerroksesta on lisääntynyt, mutta filaggriinin tuotanto ei selitä kaikkia syitä herkkään ihoon. Monilla kuivasta ihosta kärsivillä ei ole esim. heinänuhaa tai muita atooppisia sairauksia. Vaalea iho (muuttuu punaiseksi eikä rusketu auringossa) on myös herkkää – tähän tutkijat eivät ole voineet tarjota yksityiskohtaista selitystä. Filaggriinin tuotannossa voimme osoittaa, että “herkän ihon”-määritelmän ytimeen on päästy tieteellisesti.
On tärkeää muistaa, että iho-oire on merkki ihon liiallisesta kuormittumisesta suhteessa ihon kykyyn korjata itseään samaan aikaan kuormituksen kanssa. On hyvä muistaa, että puhdistusaineen vahvuus tulee sovittaa tilanteen ja ihotyyppin mukaan.
Siniset silmät ovat synnynnäiset, mutta kukaan ei odota, että niille voisi tehdä jotakin. Taipumus kuivaan ihoon on synnynnäistä, mutta siihen voidaan myös vaikuttaa!
Jos on kuivaa ihoa käsissä, voi olla, että myös muu vartalon iho on kuivaa. Liiallisen veden ja saippuan käytön välttäminen sekä ihonhoitotuotteiden järkevät valinnat ovat tärkeitä sekä käsille että muulle iholle.