Kun valitsemme tuotteidemme raaka-aineita, otamme huomioon niin ihon kuin myös ympäristön. Kestävän kehityksen mukaiset raaka-aineet ovat edellytys ympäristömerkinnöille ja allergiamerkinnät puolestaan kertovat tuotteiden ihoystävällisyydestä.

Svanen

Joutsenmerkki

Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki kertoo puolueettomasti tuotteen ja palvelun ympäristöystävällisyydestä – tuotteen turvallisuutta ja laadukkuutta unohtamatta. Se ohjaa meitä vastuulliseen, ympäristön paremmin huomioivaan kuluttamiseen.

Me Sterisolilla olemme tietoisia ympäristötyön tärkeydestä ja pyrimme siihen, että tuotteemme täyttäisivät pohjoismaisen ympäristömerkin vaatimukset aina kun se on mahdollista. 

Allergycertified

AllergyCertified

AllergyCertified on kansainvälinen allergiamerkki, joka takaa sen, että tuote ei sisällä allergisoivia ainesosia. AlleryCertified-merkityt tuotteet sopivat näin ollen käytettäväksi suurimmalle osalle ihmisistä.

Olemme Sterisolilla pyrkineet alusta saakka tarjoamaan mahdollisimman ihoystävällisiä tuotteita ja siksi pyrimme täyttämään AllergyCertified-merkin vaatimukset. 

Eublomman

EU-ympäristömerkki

EU-ympäristömerkkijärjestelmä on osa Euroopan yhteisön kestävää kulutusta ja tuotantoa koskevaa politiikkaa, jolla pyritään vähentämään kulutuksen ja tuotannon kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, terveyteen, ilmastoon ja luonnonvaroihin.

Ecovadis Silver

EcoVadis

Emoyhtiöllämme Sterisol AB:llä on EcoVadis-hopeamitali. EcoVadis on maailman arvostetuin yritysvastuullisuutta arvioiva toimija.